tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kuka on Andreas Alariesto?



           KUKA ON ANDREAS ALARIESTO?


Andreas Alariesto oli kuvataiteilija, kansanperinteen tallentaja, käsityöläinen, luonnon historiallisten preparaattien tallentaja, valokuvaaja sekä pienoismallien tekijä. Hänen töissään näkyy naivistinen tyylisuunta. Andreas on myös säveltänyt ja sanoittanut paljon lauluja muun muassa ajankohtaisista asioista. Andreaksen lauluja tulee laulaa huumorilla ja pilke silmäkulmassa.

ELÄMÄ


Andreas Alariesto syntyi Sodankylän Rieston kylään 11.12.1900 nuorimpana nelilapsiseen perheeseen. Hänen isänsä oli Hans Petter Alariesto ja äiti Maria Emilia os. Mäkitalo. Hänen äitinsä kuoli 1912, jonka seurauksena Andreas joutui ottolapseksi Lokan kylään.  


Andreas kävi elämänsä aikana vain yhden koulun, joka oli kahden viikon kiertokoulu, missä hänelle opetettiin lasku-, lukemis- sekä kirjoitustaito.

Andreas oli jo nuorena ahkera tekemään töitä, talvisin hän oli töissä savotoilla ja kesäisin hän teki maatöitä. Hän teki elämänsä aikana monia muitakin töitä, kuten postinjakoa, talomiehen töitä sekä tien rakentamista.

Elämässään Andreas arvosti työtä, kotia, mahdollisuutta tehdä omilla käsillään taidetta sekä itsensä toteuttamista.

Andreas oli löytänyt elämänsä rakkauden, Riikan, ollessaan töissä Petsamossa. Andreas rakensi itse heille talon vuosina 1945-1947. 
Vuonna 1948 Andreas ja Riikka menivät naimisiin. Avioliiton myötä Andreaksen elämä rauhoittui ja hän alkoi maalata ja toteuttamaan itseään yhä enemmän.
Vuonna 1949 Andreas ja Riikka muuttivat Vuotsoon, jossa he olivat töissä matkailumajassa.


Andreaksen synnyinkoti Rieston kylässä jäi nykyisen Lokan tekoaltaan alle vuonna 1967.

Alariestot jäivät eläkkeelle vuonna 1969 ja muuttivat Rovaniemelle, joka oli Lapin taide-elämän keskus. Siellä Andreas maalasi yhä vain enemmän ja enemmän.


TAITEEN ARVOSTUS VASTA ANDREAKSEN MYÖHEMMÄLLÄ IÄLLÄ JA KUOLEMAN JÄLKEEN

1975 Kirjailija Rauni Kivilinna ihastui Alarieston töihin, jonka seurauksena Alariesto sai ensimmäisen näyttelynsä Helsinkiin vuonna 1976. Näyttelystä tuli menestys. Myöhemmin Alariesto tunnettiin Suomen lisäksi myös ulkomailla.  


Andreasta alkoi pelottaa, miten hänen töille kävisi sitten kun hänestä aika jättää. Hän teki kirjallisen sopimuksen Sodankylän kunnan kanssa Riikka ja Andreas Alariesto Lapin kuvat –säätiön perustamisesta. Sen tehtävänä oli hoitaa ja huolehtia taulukokoelmasta sekä vaalia Lapin ja erityisesti vanhan Sompion omaleimaista kulttuuriperintöä. 

Vuonna 1984 Riikka ja Andreas Alariesto Lapin kuvat –säätiö perustettiin.

Vuonna 1985 Alariestot muuttivat Sodankylään. 

Andreas eli viimeiset vuotensa Sodankylän terveyskeskuksen vuode-osastolla, hän pääsi kuitenkin piipahtamaan Museo-Galleria Alarieston avajaisiin, jotka pidettiin vuonna 1986.

29.11.1989 Andreas Alariesto kuoli. Hänet haudattiin Sodankylän vanhalle hautuumaalle.


ANDREAS ALARIESTO - SUURENMOINEN KUVATAITELIJA


Koko elämänsä aikana Andreas ei saanut lainkaan taideopetusta, hän oli itseoppinut luonnonlahjakkuus. Andreaksen taiteen kiintopisteet olivat entinen elämänmuoto ja Sompio. Hän halusi, että tuleva sukupolvi saisi tietoa entisestä elämänmuodosta. Ilmaisuvälineenä hänellä oli vain sivellin ja värit. Hänen maalauksissaan sekoittuvatkin Andreaksen omat muistot, kokemukset, kertomukset, ajatellut asiat, kirjat sekä uskomukset, tarinanperinteet ja tunteet.

Andreaksen teoksia:
 
 NILIJÄRVEN KOTAKYLÄ - oli ennen muinoin tämän näköinen. Se oli melkoinen kylä ja laajojen aluveitten asutuskeskus, nyt jo hävinnyt jäljettömiin, mutta paikkain nimet näyttävät sitkeästi säilyttävän nimensä. Vieläpä niistä on tullut sukunimijä: Nilivaara, Kotaniemi, Nilijärvi ja paljon muita paikannimijä mistä on vain paikan nimi eikä muuta


VAUHTIN HURMAA SOMPIJOSSA - Vauhtin hurmaa Sompijossa vuosisatan alussa eli kulttuuri kulkee maantietä pitkin.